Patrik Lencionin mukaan parhaalla mahdollisella joukkuepelaajalla on kolme hyvettä:

  1. Nöyrä
  2. Nälkäinen
  3. Älykäs

Ensimmäinen ja tärkein piirre on nöyryys, joka näkyy siinä että nöyrä tiimipelaaja korostaa enemmän tiimiä, muiden panosta ja yhteistä onnistumista. Tällöin tiimin tavoite menee yksilön tavoitteiden edelle. Nöyryyden puuttuminen näkyy helposti oman egon ja omien saavutusten korostamisena. Toinen, vaikeammin tunnistettavissa oleva nöyryyden puute on heikko itseluottamus tai vähättely. Kyvyttömyys ymmärtää oma arvo on yhtä lailla rikkomus nöyryyttä vastaan ja tekee hallaa tiimin tulokselle.

Toinen piirre on nälkä. Tällaiset ihmiset pyrkivät työskentelemään kovasti yhteisen päämäärän eteen. Heillä on sisäinen halu oppia enemmän ja kantaa vastuuta. Äärimmäisyyksiin menevä työn arvostaminen voi kuitenkin haitata tiimin keskinäistä yhteyttä. Tervettä nälkää pystyy aina hallitsemaan ja se tuottaa arvoa tiimille.

Kolmas on sosiaalinen älykkyys, tai toiselta termillä maalaisjärki suhteessa ihmisiin. Älykkäät tiimipelaajat kykenevät tunnistamaan erilaisia sosiaalisia tilanteita ja toimivat tilanteen vaatimalla tavalla. He kysyvät kysymyksiä, kuuntelevat tarkkaavaisesti muita ja ymmärtävät omien tekojensa ja sanojensa vaikutukset.

Lencioni myös nimeää nämä henkilöt piirteiden mukaan

Vain nöyrä: Pelinappula
Vain nälkäinen: Puskutraktori
Vain älykäs: Hurmuri

Nöyrä ja nälkäinen, mutta ei älykäs: Tahaton pakansekoittaja
Nälkäinen ja älykäs, mutta ei nöyrä: Taitava politikoija
Älykäs ja nöyrä, mutta ei nälkäinen: Rakastettava velttoilija

Nöyrä, nälkäinen ja älykäs: Paras mahdollinen joukkuepelaaja

 

Mitä seuraavaksi?

Lisää teoriaa

Aiheeseen liittyviä treenejä

 

Lähteet ja aiheesta muualla:

  • Lencioni: Paras mahdollinen joukkuepelaaja