Johtajan rooliin sisältyy paljon erilaisia ulottuvuuksia ja toimintatapoja. Downey kiteyttää johtajan roolin kolmeen seuraavaan ympyrään.

Yksinkertaistettuna mallina johtaja (eng. leader) edustaa ihmisten johtamista. Hän näyttää omalla esimerkillään ja läsnäolollaan tiimiläisilleen suuntaa. Johtamisen tavoitteena tässä roolissa on inspiroida kohti yhteistä visiota ja keskittää katseensa isoon kuvaan.

Manageria (eng. manager) puolestaan voidaan pitää arkisen rutiinin pyörittäjänä. Tässä roolissa isot visiot ja suuntaviivat on pilkottava järkeviksi, arkisiksi tavoitteiksi ja autettava työntekijöitä organisoitumaan parhaalla mahdollisella tavalla, jotta työ tulee tehdyksi.

Valmentajan (eng. coach) roolissa johtajan tavoitteena on tukea yksilöitä ja saada heidät loistamaan. Tässä on vahvasti sparraava ja kuunteleva ote suhteessa yksilöön. Valmentajalla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, ja jonkun asian tekemiseen voi olla useitakin vaihtoehtoisia toimintamalleja. Valmentamisen avulla on tarkoitus löytää saada ihminen itse oivaltamaan parhaat tavat.

Jokainen rooleista leikkaa toisiaan, ja eri roolit toimivat eri paikoissa. Parhaiten johtaminen onnistuu kun pystyy riittävässä määrin soveltamaan näiden kolmen eri roolin välillä, ja auttamaan koko organisaatiota nousemaan seuraavalle tasolle.

Voit myös kysyä itseltäsi missä olet nyt ja minne haluaisit näissä kolmessa roolissa päästä?

Mitä seuraavaksi?

Lisää teoriaa

Aiheeseen liittyviä treenejä

 

Lähteet ja aiheesta muualla:

  • Downey: Effective Modern Coaching